22.6.2006                             

 

Kirje jäsenyhdistyksille 3/2006                     

 

1.      Kevään liittokokous

 

Liittokokous pidettiin 22.4.2006 Jyväskylässä. Paikalla oli edustettuna16 jäsenyhdistystä. Puhetta johti Erkki Jaala Jyväskylästä. Kokous hyväksyi sääntöjen määrääminä kevätkokousasioina vuoden 2005 tilinpäätöksen sekä toimintakertomuksen, johon tehtiin yksi nimikorjaus: Uudenmaan alueen aluehallituksen erotuomariedustajana oli Anne Haanpää.

 

2.      SJTL:n kerhokouluttajaseminaari

 

Kerhokouluttajaseminaari järjestetään 28.-29.7.2006 Vierumäellä.  Tapahtuma alkaa perjantaina klo 12.00 ja päättyy lauantaina klo 15.30. Alustava ohjelma löytyy SJTL:n nettisivuilta (www.sjtl.fi).  Ohjelmasta osa on yhteistä SJL:n alueiden erotuomarikouluttajien kanssa.

 

Seminaari on tarkoitettu kaikille kerhokouluttajille. Tilaisuuteen velvoitetaan osallistumaan kerhokouluttajat ainakin niistä kerhoista, joiden vastuualueella pelataan SM-liigan, Mestiksen tai A-nuorten SM-sarjan otteluita. Ilmoittautumiset tulee tehdä sihteerille viimeistään 17.7. Ilmoittautumismaksu 50 euroa maksetaan liiton tilille 208018-9992. 

 

Lisäksi järjestetään alkusyksyllä yksipäiväinen seminaari niille kerhokouluttajille, jotka eivät voi jostain syystä osallistua ensimmäiseen tilaisuuteen. Paikka tulee olemaan ”pohjoisemmassa Suomessa”. Lisätietoja seminaareista antaa Kari Jumppanen (0400 678015).

 

3.      Yhteistoimintasopimukset

 

SJTL:n neuvottelijat ovat päässeet kaksivuotiseen sopimukseen (2006-2008) SM-liigan kanssa ja 2 + 1- vuotiseen sopimukseen SJL:n kanssa. Sopimukset lähetetään kerhoille tarvittavassa laajuudessa heti allekirjoittamisen jälkeen. Oleellisimmista muutoksista SJL:n sopimukseen tiedotetaan nettisivuilla juhannuksen jälkeen.

 

4.      SEL:n kouluttaa

 

Suomen Erotuomarien Liitto ry järjestää tulevan kauden aikana seuraavaa Opetusministeriön tukemaa koulutusta, joihin SJTL:lle on varattu kolmen osallistujan kiintiöt:

 

·        Viides kouluttajakoulutus 8.9.2006 – 15.4.2007 Vierumäen urheiluopistolla

Koulutus tapahtuu neljänä kaksipäiväisenä viikonloppuna. SJTL on tukenut taloudellisesti kurssin suorittaneita.

·        Kuudes nuorituomariklinikka 8.-10.9.2006 Vierumäen urheiluopistolla

Klinikka on tarkoitettu lähinnä 18-25-vuotiaille lupaaville erotuomareille.

 

Tiedot kursseista ja ilmoittautumislomake löytyvät osoitteesta www.referee.fi. Ilmoittautumiset 15.8. mennessä.

 

5.      Jäsenvelvoitteet

 

Niitä kerhoja, jotka eivät vielä ole lähettäneet viimeksi päättyneeltä toimintavuodeltaan tili- ja toimintakertomuksiaan liiton toiminnanjohtajalle, kehotetaan ryhtymään välittömiin toimenpiteisiin.

 

Vuosi-ilmoitukset kaudelta 2005-2006 on tehtävä nettiin välittömästi.

 

Liitteenä uuden 2006-2008 SJL:n yt-sopimuksen harjoitusotteluiden soveltamisohje.

Soveltamisohjeeseen.

 

Sihteeri

Toiminnanjohtaja