30.6.2007                                

 

Kirje jäsenyhdistyksille 2/2007                      

 

1.     Kevään liittokokous

 

Liittokokous pidettiin 28.4.2007 Varalan Urheiluopistolla Tampereella. Paikalla oli edustettuna 24 jäsenyhdistystä. Puhetta johti Kari Koskinen Tampereelta. Kokous hyväksyi sääntöjen määrääminä vuosikokousasioina vuoden 2006 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen, sekä liiton toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2007.

 

Hallituksen puheenjohtajaksi vuosiksi 2007-2008 valittiin yksimielisesti Rainer Grannas.

Hallituksen erovuorossa olleet jäsenet Hannu Kohonen varamiehenään Mikko Pitkänen, Paavo Luukkonen varamiehenään Seppo Taipale ja Kari Jumppanen valittiin uudelleen. Jumppasen varamieheksi valittiin Rauno Piiroinen Kuopiosta. Valinnat tehtiin yksimielisesti.

 

Onnittelut valituille!

 

Kevätkokousta edelsivät puheenjohtajien neuvottelupäivät, joihin osallistui erittäin runsaslukuinen ja aktiivinen puheenjohtajisto ja aluehallitusten erotuomariedustajia. Lähes kaikki liiga- ja mestispaikkakuntien kerhojen puheenjohtajat olivat paikalla. Osallistujia oli kaikkiaan 48 edustaen 24 eri kerhoa. Tärkeimmäksi asiaksi neuvottelupäivillä nousi Arto I. Järvelän ja Jouko Palmulan esityksien jälkeen kerhojen tulevaisuus siihen liittyvine vastuineen ja velvoitteineen.

 

2.     SJTL:n kerhokouluttajaseminaari

 

Kerhokouluttajaseminaari järjestetään 28.7.2007 Vierumäellä.  Tapahtuma alkaa klo 11.30 lounaalla ja päättyy klo 18.00. Alustava ohjelma on lähetetty sähköpostitse kerhoille ohjeineen. Ohjelma ja ilmoittautumisohjeet ovat myös kotisivujen etusivulla. Ohjelmasta osa on yhteistä SJL:n alueiden erotuomarikouluttajien kanssa.

 

Seminaari on tarkoitettu kaikille kerhokouluttajille. Tilaisuuteen velvoitetaan osallistumaan kerhokouluttajat ainakin niistä kerhoista, joiden vastuualueella pelataan SM-liigan, Mestiksen tai A-B nuorten SM-sarjan otteluita.

 

3.     Yhteistoimintasopimukset

 

Sarja- ja tuomarijärjestelmissä tapahtuvien muutoksien vuoksi jouduttiin yhteistoimintasopimuksia tarkentamaan sekä SM-liigan että SJL:n kanssa. Tarkennetut sopimukset lähetetään kerhoille tarvittavassa laajuudessa heti allekirjoittamisen jälkeen. Tarkennettu SJL:n sopimus julkaistaan lähiaikoina SJL:n kotisivuilla osoitteessa http://www.finhockey.fi/kilpailutoiminta/erotuomarit/yhteistoimintasopimus/.

 

4.     SEL kouluttaa

 

Suomen Erotuomarien Liitto ry järjestää tulevan kauden aikana seuraavaa Opetusministeriön tukemaa koulutusta, joihin jäsenistöä kehotetaan hakeutumaan runsaslukuisesti.

 

31.8-2.9.2007

Huipputuomarien I-jakso

Hyvinkää

8-9.9.2007

Järjestöpäivä

Vierumäki

 

14-16.9.2007

Nuorten erotuomarien klinikka

Vierumäki

 

14-16.9.2007

Erotuomarikouluttajien koulutus

Vierumäki

 

3-4.11.2007

Erotuomarikouluttajien koulutus

Vierumäki

 

3-4.11.2007

Kerho tarkkailijakoulutus

Vierumäki

 

07.-08.12.2007

Huippujen Tapaaminen

Energia Areena, Vantaa

 

 

Tiedot kursseista ja ilmoittautumislomakkeet löytyvät osoitteesta www.referee.fi.

 

 

5.     Jäsenvelvoitteet

 

Niitä kerhoja, jotka eivät vielä ole lähettäneet viimeksi päättyneeltä toimintavuodeltaan tili- ja toimintakertomuksiaan liiton toiminnanjohtajalle, kehotetaan ryhtymään välittömiin toimenpiteisiin.

 

Jäsenmaksulaskut on lähetetty kerhoille toukokuun lopussa ja eräpäiväkin on jo ohitettu. Rahastonhoitaja odottelee pikaisia suorituksia niiltä, joilla maksu on vielä syystä tahi toisesta avoinna.

 

6.     Tuomarigolf

 

Järjestyksessään kolmas SJTL-golfturnaus järjestettiin Muuramessa 15.6 runsaan osanottajajoukon voimin. Peliolosuhteet vastasivat varmasti luonnonjää-tekojää olosuhteita. Rakeitakin saatiin mutta lunta ei ilmeisesti satanut. Kisan tulokset on lähetetty järjestäjän toimesta sähköpostitse osanottajille.

 

Kolmehenkisen joukkuekisan tulokset: Kuopion etk 94, K-S etk 93, Turun etk 89, SJTL 86,Sm- Liiga 84, kutsuvieras JYPHT 81, Oulu etk 80, HJT ja Tampereen etk 77 pistettä.

 

Neljäs tuomarigolf pelataan Tampereella Tammer-golf klubilla 13.6.2008 klo 10 alkaen. Sepposen Raimo tulee olemaan kisan yhdyshenkilö.

 

7.     Toiminnanjohtajan kerhokierros

 

Viimeinen neljännes toiminnanjohtajan 2-vuotissuunnitelman mukaisesta kerhokierroksesta suuntautuu Hämeen alueen kerhoihin ja osaan Savo-Karjalan kerhoista. Tarkemmat ajankohdat määritellään lomakauden loputtua.

 

8.     Kerhojen yhdistymisiä

 

Haapavedellä toiminut RFT-95 on liittynyt Jokilaaksojen Erotuomarikerhoon. Parhaimmat Onnittelut kaikille osapuolille erittäin hyvästä päätöksestä. Toimintojen yhdistäminen ja voimavarojen järkevä käyttö on kaikkien etu.

 

9.     Kerhojen yhteystiedot

 

Jokaista näillä sivuilla kävijää pyydetään tarkastamaan että ”oman” kerhon yhteystiedot ovat oikein klikkaamalla yläpalkista kerhot ja siitä edelleen kerhon nimeä klikkaamalla avautuu ikkuna kerhon kaikista yhteystiedoista. Tiedonkulun kannalta on ehdottoman tärkeää, että kerhojen yhteystiedot ovat aina ajan tasalla ja voimassaolevia.

 

10.   Kotisivujen kalenteri

 

Toivoisin saavani kerhoilta ilmoituksia vuosikokouksista ja muista tärkeistä tapahtumista laitettavaksi kotisivuilla olevaan kalenteriin. Näin myös muut kuin kerhon omat jäsenet saivat tietoa ”naapurikerhojen” tapahtumista.

 

Jos haluat ilmoittaa tapahtuman kalenteriin, lähetä tiedot sähköpostilla toiminnanjohtajalle.

 

 

 

Toiminnanjohtaja